Joulupuuhia

Kesäkissa, toisin kuin moni muu meistä, ei kärsi joulustressistä. Se ei ahdistu ajatuksesta, että jouluun on aikaa enää niin ja niin monta päivää ja koti on edelleen siivoamatta, lahjat ostamatta, piparit ja pullat leipomatta, kuusi hakematta ja normaalisti niin tasaisina kuluvat tunnit, minuutit ja sekunnit tuntuvat katoavan aina vain kiihtyvän ja kiihtyvän kulkusten kilinän säestyksellä. Ei, kesäkissa sanoutuu kokonaan irti mokomasta hössötyksestä, eikä osallistu kodin jouluaskareisiin muutoin kuin seuraamalla etäisen kiinnostuneena, kun poltan sormeni sekä tulikuumaan rasva-siirappiseokseen piparkakkutaikinaa valmistaessani, että silitysrautaan silittäessäni joululiinoja, kompastun pölynimurinjohtoon kantaessani valtavaa pyykkivuorta ja manaan ilmoille kaikki tuntemani kirosanat huomatessani, että vaivalla ikkunaan virittämäni jouluvalot eivät toimi. Sen sijaan se makaa selällään saunan lauteilla pyöreänä kuin juovikas joulukinkku, eikä väräytä korvaa tai pitkää viiksikarvaakaan, kun koputan lasiin, saunan ovea jynssätessäni. Seison hetken ikkunan takana tuijottamassa sitä vain varmistuakseni, että elukka on edelleen elossa ja kadehdin sitä, kun se viimein ojentautuu nautinnolliseen venytykseen. "Kyllä eräiden kelpaa" mutisen ja jatkan raivokasta hinkkaamistani.

Ainut joulupuuha, johon kesäkissa suvaitsee osallistua, on joululahjojen paketointi. Sen utelias mieli ei voi vastustaa rapisevia joulupapereita ja kihartuvia lahjanauhoja. Kun kaivan paketointi tarpeet esiin ja asettaudun keittiön pyödän ääreen, kesäkissa valpastuu välittömästi. Se nousee saunan lauteilla täyteen mittaansa, pyyhkäisee tassullaan tuuheat viiksensä ojennukseen ja hyppää lattialle. Saunan oven alta luikerteleminen vaatii jo hieman akrobatiaa ja asettaa pienoisen haasteen sen alati pyöristyville muodoille. Kesäkissa tassuttelee keittiöön, asettautuu sievästi keskelle lattiaa istumaan ja luo minuun lempeän silmäyksen. Hetken se malttaa katsella vierestä teeskennellen välinpitämätöntä, mutta pian kiusaus käy ylivoimaiseksi. Notkeasti kesäkissa hyppää pöydälle ja iskee salamannopeasti tassunsa kiinni lähimpään lahjanarukerään. Kevyt kerä pyörähtää lattialle ja kesäkissa sinkoaa perään kuin luoti. Se paiskoo nopeasti rispaantuvaa kerää hurmioituneena ympäri lattiaa. Sen vihreät silmät välähtelevät kiihtymyksestä ja sen tuuheat niskakarvat ovat pörhöllään. "Sinustapa onkin paljon apua tässä touhussa" tiuskaisen ja nappaan narun nopeasti neulanteräviä kynsiä varoen. Mutta kesäkissaa ei niin vain lannisteta. Se siirtyy vaaniskelemaan tuolille ja suorittaa piilopaikastaan täsmäiskuja paketointipisteeseeni. Se pihistää lahjanarun lisäksi teippirullan, pureskelee narukiharoita valmiiden pakettien päältä, rypistää lahjapapereita ja aiheuttaa yleistä sekasortoa, kunnes saan tarpeekseni ja hätistän sen tuolilta kiljaisemalla "NYT ULOS!" Kesäkissa singahtaa keittiön ovesta häntä pulloharjana ja korvat luimussa. Jatkan paketointia hiljaisuudessa ja rauhassa. Kun lahjat on pakattu pukinkonttiin lähden etsimään kesäkissaa. Se löytyy saunan lauteilta täsmälleen samasta asennosta kuin aikaisemmin. Kuin joulurauhan ajatus kiteytettynä.

Kesää odotellessa

Kesäkissaa harmittaa. Se istuu olohuoneen ikkunalaudalla ja kiroilee. "Milloin tämä talvi oikein loppuu?" se kiljuu minulle. Kohautan avuttomana olkapäitäni: "en minä tälle mitään voi, en ole tästä vastuussa" vakuuttelen arasti. Kesäkissa mulkaisee minua hyytävästi vihreillä silmillään ja heilauttaa häntäänsä. Se on istunut samassa paikassa ikkunan edessä joka päivä jo usean kuukauden ajan tuijottaen muuttumatonta, lumen alle hautautunutta valtakuntaansa. Se kiristelee hampaitaan nähdessään aidalla istuvat pakkasen pörhistämät talitiaiset ja sen suusta purkautuu ärhäkkä säksätys, kun se huomaa yritteliään oravan kiipeilemässä lempipusikossaan. Tavoittamattomissa rellestävän saaliin katseleminen saa kesäkissan hermot kiristymään välillä niin äärimmillen, että tuntuu kuin ikkunalaudalle olisi viritetty pahaenteisesti tikittävä aikapommi. Kesäkissan kärsivällisyys alkaa olla lopussa. Se tahtoo jälleen tuntea lempeän kesätuulen viiksissään ja tuoreen ruohon tassujensa alla. Se tuntee itsensä vangiksi pienessä rivitalokaksiossamme ja kohtelee minua kuin epäoikeudenmukaista vanginvartijaa: halveksivasti ja kapinoiden.

Jännitettä purkaakseni yritän ehdottaa kesäkissalle tutustumista polkuanturoita nipistelevään talviulkoilukulttuuriin. Raotan takapihan ovea saadakseni kesäkissan kiinnostuksen heräämään. Se hyppääkin notkeasti tähystyspaikaltaan ja tassuttelee epäröimättä talvipäivään. Kiintoisat lumen ja jään tuoksut tavoittavat sen tiilenpunaisen nenän heti puisilla ulkorappusilla. Vielä muutama reipas askel alimmalta rapulta ja... Pysähdys. Kesäkissan kasvoille leviää epäuskoinen inhon ilme. Kun se hetkellisen järkytyksen aiheuttaman lamaannuksen jälkeen saa takaisin toimintakykynsä, voisin vaikka vannoa, että se materialisoituu takaisin olohuoneeseen nanosekunnissa, maata koskettamatta. Suljen oven kasvot punaisina tukahdutetusta naurusta. Kesäkissa nuolee kiivaasti kylmän ja märän lumen saastuttamia tassujaan. "Taitaa olla vielä liian viileää?" totean varovasti. Kesäkissa vilkaisee minua myrkyllinen katse silmissään. "Voit olla varma, että minä en tassullani ulos astu , ennen kuin olet hoitanut tuon valkoisen sotkun muualle" se sähähtää, nostaa nenänsä ja häntänsä kohti taivasta ja marssii tiehensä. Seuraan sitä hetken kuluttua makuuhuoneeseen ja löydän sen sängyn päältä nukkumasta. Se on käpertynyt pieneksi karvaiseksi keräksi villaisen huovan päälle. Sen kasvoilla on autuaan tyytyväinen hymy. Hivuttaudun sen viereen, painan pääni pehmoiselle kisunmasulle ja kuulostelen sen kehräystä. Hyrinän seasta erotan sen kesäisen päiväunen. Tunnen hetken itsekin auringon lämmön, viileän, mehevän mullan ja juuri heränneiden tulppaanien tuoksun ja kuulen sudenkorentojen ja mehiläisten surinan kukkapenkissä. Missä se kesä oikein viipyy? Me kesäkissan kanssa emme malttaisi enää odottaa.